Onni on puolivahingossa sanojen välissä

järvipuuma.jpg

Rentoutua ei koskaan ehtisi silloin, kun eniten tarvitsisi.

Viikonloppuna olin lähdössä yöksi mökille ystävien kanssa ja pakkasin laukkuja hiki päässä: ei nyt ehtisi, on matkavalmisteluja ja töitä. Kiirettä ja kärsimättömyyttä.

Siitä tulikin rentouttavin ilta aikoihin. Ihmettelin ensin miksi, sillä enhän ollut odottanut mitään, varsinkaan rentoutumista.

Taisinkin nauttia juuri siksi.

Olin pöllähtänyt järvenrantaan suoraan kaupungista, mieli muualla. Tapojeni vastaisesti en ollut suunnitellut lainkaan, miten ensin saunoisin, sitten söisin sitä ja tätä, sitten viipyisin tunnin luontoterapiasession metsässä.

Kun laskeuduin rantaan lämmittämään puusaunaa, unohdin muistuttaa itseäni siitä, että tämä tässä on parasta mindfulnessia maan päällä: kaarnan ritinä ja laituriin iskevät laineet.

Onneksi unohdin.

Muistan tuon illan äänet, värit ja tuoksut elävämmin kuin jos olisin väkivalloin yrittänyt imeä niitä sisääni ja kauhulla odottanut hetken päättymistä.

Kun tuijotin kiukaassa kipunoivia tulihelmiä ja unohdin muun, kolme tuntia kului kelloon katsomatta. Kuin pieni ikuisuus. Jälkeenpäin sydän oli suurena ilosta. Kun mieli oli kerrankin vapaa sanoista, keuhkoilla oli tilaa hengittää ja silmillä nähdä.

Lähden pian valmistujaismatkalle Yhdysvaltoihin. Yllätän itseni jatkuvasti kahden ristiriitaisen tunteen, riemun ja pelon, keskeltä. Riemu on pohjatonta intoa tulevasta ja pelko taas sitä, että matka lipuu ohitse enkä ehdi kokea ja painaa mieleeni kylliksi.

Saako tästä hyviä matkakuvia mihin seuraavaksi tämän pitäisi olla parasta ikinä en tahdo unohtaa voi kunpa tämä hetki ei olisi ikinä ohi.

Mitä hohdokkaammat puitteet, sitä musertavammat paineet nauttia.

Selaan matkaopasta, mutta tällä kertaa olen päättänyt jättää merkitsemättä valmiit reitit kuulakynällä. Rakastan suunnittelua, mutta liiallisena se katkaisee tapahtumien luonnollisen virran. Useinkaan elämä ei käy niin kuin se on kirjattu kalenteriin vaan soljuu oman päänsä mukaan joka tapauksessa.

Olen ajatellut nyt yrittää toisenlaista matkaa. En takerru lentokoneen alta loittonevaan maankamaraan enkä lähestyviin pilviin sen enempää, vaan uin välissä, hengitän kaiken kevyesti sisään ja yhtä vaivattomasti ulos.

Irti päästäminen ei tarkoita kadottamista, vaan sitä, että arvostaa jokaista hetkeä yhtä paljon: edeltävää, nykyistä ja seuraavaa. Sillä onni ei lopulta asu listoissa ja sanoissa vaan kaikessa, mikä lipuu niiden välissä ja tapahtuu puolivahingossa.

Samasta syystä vihaan yllätyksiä etukäteen ja rakastan niitä jälkikäteen. Ne hajottavat huolelliset järjestelmät palasiksi ja riisuvat aseista, sillä niihin ei ehdi valmistautua sanoin. Mutta usein ne antavat tilalle muuta, parempaa.

Ne herättävät tähän hetkeen, kuulemaan ystävien hersyvän naurun, tulessa kipunoivan kaarnan ja lentokoneen moottorin ensihurinan.

Mitä jos kerrankin uskaltaisi irrottaa otteen listasta, antaa elämän virrata väreinä ja tuoksuina, ilman sanoja?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s