Oikeat ihmiset näkevät kyllä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kämmenistä jää soikeat hikijäljet istuimen käsinojiin. Sade piiskoo junan ikkunaan. Jokaisen pisaran mukana työhaastattelu lähenee.

Pauk, pauk, pauk. En halua, en halua. En halua.

Tuskin kukaan nauttii työnhausta, mutta minä tunnen olevani haastatteluissa aivan väärässä paikassa. Joudun tsemppaamaan itseni uskomaan, että voin selättää räiskyvät ekstrovertit, joita minulla on, ainakin omissa kuvitelmissani, vastassa useita.

Sosiaalinen olen kyllä, suht nopea kirjoittaja ja avoin uudelle. Mutta on myös paljon, mitä en sano ääneen: vaivaannun small talkista ja seurassa mietin sanomisiani niin tarkkaan, että keskustelu on usein jo soljunut seuraavaan aiheeseen.

Haastattelu on ohi, kuluu muutama viikko. Tuomitsen hiljaisuuden nopeasti. Valitsivat toisenlaisen.

Sitten lopulta, hetkenä, jona en sitä ollenkaan odota, puhelin soi. Tuttu numero. Onneksi olkoon, se on sinun. Tervetuloa.

Ensimmäinen ajatus: miten se on mahdollista?

Toinen ajatus: miksi ajattelen, että se ei olisi mahdollista?

 

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun syyllistyin vähättelemään introverttiuttani julmalla tavalla. Aivan kuin sisäänpäin kääntyneisyys olisi kirosana. Aivan kuin se sulkisi sisäänsä kaikki ihmisen piirteet, kun se oikeasti on vain yksi ulottuvuus monien joukossa. Aivan kuin esimies tuijottaisi vain sitä, paljonko puhun ja otan katsekontaktia.

On niin monia asioita, joita tahtoisin työhaastatteluissa kertoa:

Pidän kuuntelusta. Minulla ei ole tarvetta kommentoida asioita, joista en tiedä. Se ei tarkoita, etten myös jauhaisi tyhjää, mutta vieraassa seurassa filtterini on niin vahva, että välillä tunnen itseni hitaaksi keskustelijaksi.

Lapsena olin näsäviisas, koko ajan äänessä. Käytösnumero ei koskaan ollut yli kasin. Opin, ettei niin saa olla. Hiljempaa siinä. Ja minä olin. Muutuin räkäpäisestä esiteinistä hillityksi teiniksi.

Äänekäs lapsi asuu minussa vieläkin. Se astuu esiin läheisimpien tuttujen seurassa tai joskus vieraankin kanssa, jos tunnen vahvaa yhteyttä. Siitä tulee sisäinen ristiriita. Kun olen vaitonaisella tuulella, tekee mieli selittää, että tuntisittepa minut, en ole hissukka oikeasti!

Välillä iskee hämmennys, kun ympäristöstä tulevat ja päänsisäiset viestit menevät sekaisin. Introvertti vai ekstrovertti, hiljainen vai puhelias. Rohkea intro vai ujo ekstro. Mitä olen oikeasti?

On toinenkin asia, jonka tahtoisin kertoa työhaastattelussa:

Ei ole mitään väliä, kumpaa olen, sisään- vai ulospäinsuuntautunut. En minä ole kategoria, ei kukaan ole. Introvertti ja ekstrovertti ovat vain nimiä, yrityksiä pelkistää joukko yksilöllisiä piirteitä vertailtaviksi ja mitattavaksi.

Olen kaikkea tuota yhtä aikaa, kokoelma vaihtuvia rooleja. Olen se, miten toimin ja reagoin eri tilanteissa. Olen se, joka löytää isoissa juhlissa toisen hiljaisen ja nojailee tämän seurana seinään. Mutta yhtä lailla olen se, joka unohtaa ajankulun hyvän ystävän seurassa ja pälisee kolme tuntia taukoamatta.

Hiljaa tai äänessä, molemmat puolet ovat minua, yhtä aitoja.

Aikanaan ajattelin, että toimittajan nyt ainakin pitäisi olla räväkkä seurapiirihai. Mutta miksi? Inhottaa, että ekstroverttiudesta tehdään itseisarvo.

Minähän tarinoin työkseni muiden sanomisia, en omiani. Annan haastateltavalle tilaa, en jyrää. Jännitän joskus, osaanko kyseenalaistaa ja ehättää väliin, mutta toisaalta annan toiselle aikaa kertoa oman versionsa ja assosioida vapaasti. Jos istuisin itse haastateltavana, ahdistuisin, jos ajatuksenjuoksuni katkaistaisiin jatkuvasti kysymyksillä.

Miksi ylipäätään pitää tehtailla tiukkoja jakolinjoja – me introt, te ekstrot. On naiivia pelkistää ekstrovertit huomionkipeiksi linssiluteiksi, mutta yhtä yksisilmäistä on maalata introverteista empaattisia älykköjä ja luovia neroja. Kyllä, moni introvertti on hiljainen, herkkä, älykäs ja empaattinen, mutta niin on moni ekstroverttikin.

Luokittelu on arvokasta, mutta vain siihen asti, kun se auttaa ymmärtämään omaa persoonaa.

 

Vuosia sitten entinen esimieheni, puhelias ekstrovertti, sanoi minulle, että työyhteisössä kaikkia tarvitaan. Ekstroja ja introja, hiljaisia ja puheliaita. Ei tulisi mitään, jos jokainen olisi jatkuvasti suuna päänä.

Olen edelleen kiitollinen hänen sanoistaan.

Teeskentely ei ikinä kannata. Niinä hetkinä, kun kaipuu kuulua joukkoon tuntuu musertavalta, tekisi kyllä mieli. Työmarkkinoilla ja sosiaalisissa viidakoissa kun arvojärjestys tuntuu menevän juuri niin, että nopea ja kova syö hitaan ja pehmeän. On jatkuvasti muistutettava itseään siitä, että aitous on parasta, vaikka se tarkoittaisi sitä, että lämpenee verkkaisesti.

Ehkä joudun tekemään hiukan enemmän töitä, jotta löydän oikeat ihmiset ympärilleni. Mutta miksi tahtoisinkaan ympärilleni muita kuin oikeita ihmisiä? Miksi tahtoisin ihmissuhteen tai työpaikan, johon en sovellu ja joka ei sovellu minulle?

On hyvä hakeutua epämukavuusalueelle, etsiä sisimmästään uusia rooleja ja kyseenalaistaa vanhoja totuuksia. Mutta on myös julmaa yrittää sorvata temperamentistaan toisenlaista, muotin mukaista.

Mikään ei ole tukahduttavampaa kuin pakotettu hymy. Oikeat ihmiset näkevät aidon version kyllä, vaikka se olisi vain arka suupielen kohotus. Muiden ei edes tarvitse huomata.

 

On vielä yksi asia, jonka olisin tahtonut kertoa työhaastattelussa.

Haastatteluaamuna kaivoin vaatehuoneen laatikosta mustat suorat housut, jotka olin joskus ostanut edustamista varten. En ollut koskaan käyttänyt niitä, koska en tunne oloani kotoisaksi virallisissa housuissa – aivan kuin esittäisin jotakuta toista.

Tutkailin housuja hetken ja heitin ne sitten ylähyllylle. Vedin alalaatikosta esiin kirkkaanoranssin lempimekkoni, puin sen päälleni ja lähdin juna-asemalle.

Oikeat ihmiset näkevät kyllä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s