Tunne jota ei voi sanoittaa

art-awesome-branches-clever-creative-Favim.com-350738.jpg

Henkilökohtaiset tunteet ovat siedettäviä, sillä niiden päälle voi päästä tutkailemalla omaa mieltään. Omaa todellisuuttaan. Ne saavat nimiä: suru, ahdistus, pettymys. Vanhat tutut.

Mutta kun ympäröivä todellisuus järkkyy, omaan tajuntaan läikkyy tunteita joita ei pysty sanoittamaan.

Silloin jokin minussa ja maailmassa liikahtaa peruuttamattomasti sijoiltaan. Tekee mieli paeta, mutta ei voi, sillä sama hahmottomuus seuraa kaikkialla. Siitä on yhden yön aikana tullut osa todellisuutta.

Kaksi sanaa: vihainen ja viha. Vain neljä kirjainta eroa mutta välissä kuilu, jonka vuoksi pystyn tuntemaan ensimmäistä mutta en samastumaan jälkimmäiseen.

Viha on sitä, ettei enää näe toista ihmisenä, itseäänkään. Vain silloin pystyy silmittömän julmaan. Pahalla ei ole sävyjä eikä aste-eroja, se on hahmotonta ja siksi sen edessä olo on voimaton.

Silloin on hyvin vähällä ryhtyä sanoittamaan omaa hämmennystään samalla vihalla – mutta se on vaarallista. Viha leviää ja tuhoaa, ei koskaan pelasta, sillä se on sokeaa.

Se ei ole ihan vähän vaadittu: että pitää elää jonkin sellaisen kanssa, jota ei voi käsitellä.

Ei voi tehdä muuta kuin itse yrittää nähdä kirkkaasti. Uskoa, että vaikka maailmassa on sokeutta, se ei ole sokea pohjimmiltaan.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Tunne jota ei voi sanoittaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s