En ole ostanut mitään puoleen vuoteen – ja oivalsin, miksi olin koukussa tavaraan

blank-business-card-697059

Nyt suoritan raivoraivauksen ja ryhdyn minimalistiksi!

Kun minimalismibuumi alkoi nostaa päätään viime vuonna, tuijotin turhautuneena kotini pölyisiä ja pursuilevia hyllyjä, laatikkoja ja naulakoita. Tavarakasoja, jotka säntillisesti pakkasin muutosta toiseen mukana edes tietämättä miksi.

Hiljalleen mielessäni kypsyi juhlallinen ajatus: luopuisin kaikesta turhasta. Ajattelin tyhjiä ikkunalautoja, vajaita viikattuja pinoja, puolityhjää vaaterekkiä, pyykkikoria joka ei koskaan pursuile yli, muutamia tarkkaan valittuja ja kauniiseen riviin aseteltuja kenkäpareja. Tunsin jo valmiiksi hyvää omaatuntoa.

Tyhjensin kaikki vaatelaatikkoni olohuoneeseen. Jaksoin raivausoperaatiota pari päivää, kyllästyin ja jätin vaatekasat pölyttymään.

Jatkoin vanhalla linjalla: lohtu- ja impulssishoppailin, vaikka olin vannonut tästedes tekeväni vain harkittuja hankintoja. Hankin muun muassa ylihintaiset kuulokkeet, jotka myin eteenpäin alle kuukauden päästä, ja kannettavan tietokoneen lähinnä ulkonäön perusteella.

Loppusyksystä tuli äkkistoppi. Jouduin tekemään pari isoa välttämätöntä hankintaa. Samalla tajusin, etten hetkeen voisi käyttää rahojani mihinkään ylimääräiseen.

Yllätyksekseni huomasin, että minua ahdistaa. Ei siksi, että en pärjäisi, vaan koska pidän kauniista tavaroista ja vaatteista ja nautin sisustamisesta. Minua ahdisti, koska olin laatinut jo valmiiksi mittavan ostoslistan tälle vuodelle. Tarvitsisin ison peilin eteiseen, uuden kiiltävän kannettavan kirjoittamiseen, itämaisen maton olohuoneeseen, tauluja,  verhot. Lisäksi tämän, tämän ja tämän vaatteen.  Tietokoneelle olin tallentanut kymmeniä välilehtiä nettikauppoihin.

Jouduin kohtaamaan totuuden, jota en ollut halunnut myöntää: olen koukussa ostamiseen.

Jouduin kohtaamaan totuuden, jota en ollut halunnut myöntää: olen koukussa ostamiseen. Täytän tyhjiä hetkiä impulsseilla ja haen hankinnoista hetkellistä turvallisuuden tunnetta. Puhumattakaan mantrasta, jota olen hokenut itselleni sovituskopeissa lukemattomat kerrat: Sinä ansaitset tämän.

Olen ulkoistanut yksiä syvimmistä inhimillisistä tarpeistani, kuten perusturvallisuutta ja itsearvostusta, tavaralle. Esineille, jotka eivät koskaan voi tarjota sitä, mitä tahdon niiden tarjoavan. Se hätkähdytti itseänikin. Olen tiedostamattani odottanut jokaisen ostoksen tuovan elämääni jotain – sisältöä, iloa, rauhaa – mutta ne ovat joka kerta tarjonneet vain pinnallista mielihyvää, joka on lässähtänyt paljon nopeammin kuin haluaisin. Tavarasta on tullut vain tavara, eikä perusturvallisuuden tai itsearvostuksen tunteeni ole muuttunut mihinkään.

Samalla ymmärsin senkin, miksi aiempi juhlallinen aikomukseni ryhtyä yhdessä yössä minimalistiksi ei ottanut tulta alleen. Se olisi ollut yhtä lailla impulssiratkaisu. Olisin ulkoistanut tavarasuhteeni täysin ja mennyt mukaan aatteeseen, johon ympäristö sanattomasti painostaa. Olisin ostanut itselleni hyvän omantunnon.

Olin saanut äkillisen impulssin tyhjentää kaikki tavarat lattialle kertaheitolla, koska olin turhautunut, ja tahdoin tuosta tunteesta eroon mahdollisimman nopeasti.

Ymmärsin, että minun ei tarvitse määrittää identiteettiäni tavaran, muttei myöskään tavarattomuuden ympärille. Muuten minusta tulisi herkästi sen orja. Joku toinen saa pontta elämänmuutokselleen Konmari-ryhmistä, mutta olen oivaltanut, että voin tehdä kestävän muutoksen vasta, kun käyn läpi oman tavarasuhteeni ja teen itsenäisesti päätökset siitä, mitä säilytän ja mitä annan eteenpäin.

Olin jopa määrittänyt omaa onnellisuuttani sen mukaan, onko minulla varaa hankkia tavaraa, jota haluan.

Jos olisin päättänyt ryhtyä kutsumaan itseäni minimalistiksi tai marittajaksi, olisin hakenut hyvää mieltä keräämällä pisteitä, tuntemalla itseni viisaammaksi, paremmaksi kuluttajaksi kuin muut. Mutta lopullinen asennemuutos alkoi vasta, kun ymmärsin syvemmän tarpeen sen takana: olin antanut tavaralle liian suuren roolin elämässäni ja jopa määrittänyt omaa onnellisuuttani sen mukaan, onko minulla juuri sillä hetkellä varaa hankkia tavaraa, jota haluan.

Kun oivalsin tuon, ostamisesta luopuminen lakkasi hiljalleen tuntumasta ahdistavalta.

En ole miltei puoleen vuoteen ostanut muuta kuin välttämätöntä ja huomaan, että moni tavara, jota aiemmin olisin pitänyt jännittävänä ja kiinnostavana, on alkanut tuntua valjulta ja persoonattomalta. Usein suurempaa mielihyvää tuottaa tavaran jättäminen kauppaan kuin sen taittelu muovikassiin.

En ole raivosiivonnut eikä kotini ole vieläkään siisti, mutta jokin on muuttunut.

Nykyään huomaan pysäyttäväni itseni toistuvasti, kun saan äkillisen mieliteon ostaa jotain. Käyn aika usein sisäistä keskustelua, jota en aiemmin käynyt koskaan.

Vielä tunti sitten sinulla ei ollut tuota tarvetta. Onko hankinta todella niin välttämätön?

Mitä tunnet juuri nyt? Mikä olisi kestävämpi keino käsitellä tuota tunnetta?

Mitä tarvitset juuri nyt, aidosti?

6 kommenttia artikkeliin ”En ole ostanut mitään puoleen vuoteen – ja oivalsin, miksi olin koukussa tavaraan

  1. Mielenkiintoinen postaus! Itse en koskaan tee isompia hankintoja impulsiivisesti vaan ostan ne pitkän tähtäimen tavoitteella. Tuntuu jopa hurjalta, että joku ostaa läppärin tai kuulokkeet hetken mielijohteesta vertaamatta parasta vaihtoehtoa ja tarjouksia. Poikaystäväni saisi slaagin, koska on tarkka elektroniikan laadusta 😀 Jopa myyjät joutuvat hiillostustestiin kun mitään ei voi ostaa vaan ”koska se vaikutti hyvältä”-ajatuksella. Ei myöskään tykätä käyttää turhaan rahaa epämieluisiin asioihin vaan ostetaa mieluummin kalliimpaa ja keatävämpää, ja sijoitetaan/ säästetään raha tuottamaan lisää rahaa. Se turha esine kotona ei ole hyvä sijoitus, koska se ei tuota mitään kaapissa lojumalla haha 😀 Ja ihan sama konmareista ja muista sisäisistä ahdistuksista mitä ihmiset kokee, mutta erityisen arveluttavaa ja huolestuttavaa tälläinen ostokäytös on ekologiselta näkökulmasta katsottuna. Maapallo ei kestä sitä, että jokainen meistä ostaa kuukauden välein uutta turhaa tavaraa kotiinsa ja sitten kierrättää sen muualle kun alkaa ahdistaa. Elikkä jos ei aikuisiällä ajattele ympäristöä ja ole vastuullinen kuluttaja, on ehkä syytäkin alkaa miettiä mikä ajaa huonoon ostokäytökseen. Lisää aiheesta löytyy mm. Ekososiaalinen sivistys hakusanalla jos kiinnostaa muutkin asiat kuin vain naisten ”hömppä konmaritus” millä ei ole mitään tekemistä vastuullisen kulutuksen kanssa muuten kuin edes vähän herättää miettimään omaa materialistista kulutustaan (ja sitten syytämään turhat romut pois elämästään ilman että suo ajatustakaan mikä määrä luonnonvaroja niihin on jo sidottuna ja mikä olisi hyvä tapa kierrättää). On naiivia ahdistua omasta kodista ja unohtaa ympäristöaspekti kokonaan.

    Tykkää

    • Muuten kirjoitat täyttä asiaa, mutta täytyy huomauttaa, että Konmari pitää sisällään myös sen, että pyritään tulevaisuudessa ostamaan vähemmän tavaraa ja mieluusti vain silloin, kun esineestä on oikeasti hyötyä ja iloa.
      En itse ole konmarittaja, mutta olen lukenut Marie Kondon kirjat ja ne ovat varmasti monille erittäin hyviä lähtökohtia minimalismin ja kestävämmän kulutuksen tielle, vaikka lähtökohtana onkin hedonistisempi arvopohja. Se, että kutsut Konmari-tekniikkaa ja muita vastaavanlaisia eri arvopohjista lähtöisin olevia minimalismin muotoja ”hömpäksi” ilman perusteluja ko. muodoista on hyvin harmillista, sillä se ei auta edistämään ihmisten asennemuutosta. Sillä ei oikeasti ole väliä, mikä on saanut ihmisen miettimään tarkemmin kulutustaan ja vähentämään sitä, vaan pääasia on, että sitä tapahtuu.

      Tykkää

      • Tähän täytyy vielä lisätä, että mun mielestä myös Konmarissa on hirmu hyviä oppeja. Mutta jos alkaa vain apinoida marittamista tai minimalismia muotisuuntauksena eikä pohdi itsenäisesti omaa tavarasuhdettaan, niin voi mennä vähän metsään. Ainakin itselleni kävi vähän näin. Mutta ei se missään nimessä tee Konmarista hömppää. Parhaimmillaan se on hirmu hyvä työkalu ja inspiraation lähde.

        Tykkää

  2. Mutta samalla kun joskus ostaa jotain niin se tuntuu tosi pitkään tosi hyvältä. Esim jotkut tosi kivat kotihousut tai farkut tai paita, ja sit on kauan kiva olla.. nauttii aina ku käyttää. Mut tää taitaaki olla sit sitä pinnallista? Mut mikä määrittää onks se oltava pintaa syvempää se ilo. Ajattelee kuinka kiva ja mukava niissä housuissa on olla, nii ei sit kerkee ajatella mitää vakavampaa ja siinä tilanteessa on hyvä olla ku murheet ei paina hetken aikaa, iloa sekin. Aina ei jaksa meditoida, kiva nauttia myös tälläisistä asioista.
    Vaikka……. onhan se niiiin parasta ku hyllyt ei pursuu tavaraa ja näkee kaiken mitä omistaa. Mutta. 😀 ei mulla ees oo paljon tavaraa, onneks.

    Liked by 1 henkilö

    • On aivan totta, että jokin tavara voi olla myös aidosti merkityksellinen ja tuottaa pitkäkestoista mielihyvää. Tiedostin, että jätin tämän tärkeän näkökulman tekstistä pois. Muutenkin jaottelu pinnalliseen ja ”aitoon” mielihyvään on ongelmallinen, koska jokainen määrittelee itse, mikä on pinnallista ja mikä ei.

      En väitä missään nimessä, että tavaran tuoma mielihyvä on automaattisesti ns. pinnallista. Ennemmin tarkoitin, että yritin kirjaimellisesti ostaa tavaralla itselleni paremman itsetunnon, eli annoin tavaralle liian ison roolin elämässäni ja annoin sen määrittää onnellisuuttani. Ja tämähän on lähtökohtaisesti jo haitallinen ajattelutapa. Tavara on aina välineellinen eikä itseisarvo.

      Yksi arvokas asia tavaran karsimisessahan on myös se, että alkaa erottaa, mikä tavara on itselle oikeasti merkityksellistä ja mikä taas on sitä turhaa sälää, joka on pelkkä rasite ja ansaitsee mieluummin päästä kiertoon.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s