Näin yhtenä yönä unta Sanna Marinista.
Unessa Marin innostui kokeilemaan sähkönsinistä luomiväriä ja levitti sen kulmakarvoihin saakka. Marin halusi, että hakisin hänelle vielä huulikiiltoa.
Unilogiikallani ajattelin kahta asiaa: 1. Miten joku näyttää noin hyvältä tuolla luomivärisävyllä? Epäreilua! 2. Mitä se pääministeri oikein hössöttää meikeistä? Eikö sillä olisi tärkeämpääkin tekemistä?
Kun heräsin, hymähdin huvittuneena. Sitten vakavoiduin.
Jopa öinen alitajuntani oli ajatellut, että meikit ovat hössötystä. Että nämä ovat taas näitä akkain juttuja, jotka ovat pois jostain tärkeämmästä.
Kohtasin pienen, mutta paljastavan merkin sisäistetystä naisvihasta.
YK julkaisi hiljattain laajan tutkimuksen, jonka mukaan valtaosalla meistä on uskomuksia siitä, että naiset ovat miehiä huonompia. Naisesta ei ole johtajaksi. Naisen pitää antaa työpaikoilla etusija miehelle. Nainen on fyysisesti ja henkisesti heiveröisempi.
Yksi tutkimuksen huolestuttavimmista tuloksista on se, että naisia vähätteleviä uskomuksia on lähes yhtä paljon naisilla (86 prosenttia vastaajista) kuin miehillä (91 prosenttia).
Samaan aikaan naisviha eli misogynia rehottaa somessa näkyvämmin kuin aikoihin. Osasyy on se, että naisjohtoinen hallituksemme on innostanut trollit liikkeelle. Toinen, osittain edelliseen liittyvä syy on oikeistopopulismin nousu, johon kuuluu olennaisesti median ja politiikan vallitsevan agendan, kuten nyt vaikka feminismin vastustaminen.
Siinä, että vihakommenteissa loistavat innokkaat populistit, jotka usein ovat miehiä, ei ole sinänsä mitään uutta. Ehkä vielä enemmän minua huolestuttaa se, että naisvihamielistä kommentointia harrastavat yhä näkyvämmin myös naiset. Nämä naiset vähättelevät naisiin kohdistunutta häirintää ja sukupuoleen meneviä asiattomuuksia, häpeävät ja pyytävät kollektiivisesti anteeksi ”turhaa uhriutumistamme”.
Maaliskuun puolivälissä sotilasliitto NATO julkaisi selvityksen, jonka mukaan Suomen naisjohtoinen hallitus on poikkeuksellisen voimakkaan, sukupuoleen kohdistuvan vihakampanjan kohteena. Marin twiittasi tutkimustuloksesta saatesanoilla:
”Osaamaton, kokematon, Sokoksen kassa, tyttö, tyttöhallitus, huulipunahallitus, sukkahousuhallitus, uhkailu, vihapuhe, maalitus. Kyllä, naiset johtavat hallitusta. Get over it.”
Twiitistä heräsi odotetusti vilkas keskustelu. Kommenttien sisältö osoitti täydellisesti, että tutkimuksen tulokset pitivät paikkansa.
Tykätyimpien ja jaetuimpien reaktioiden joukossa oli tämä:
”Et sitten enää muuta keksinyt? Naisena on pakko sanoa että nyt meni riman alta. Tehkää työnne ja lopettakaa uhriutuminen. Moitteet tulee huonosta työstä ei siitä että olette naisia.”
Puheenaiheen vaihtaminen on tyypillinen vaientamisen muoto. Tässäkin kommentoija, nainen hänkin, taitavasti sivuuttaa Marinin twiitissä mainitut vähättelevät ilmaisut ja sen, miten päivänselvästi ne liittyvät nimenomaan naissukupuoleen. Samalla hän sivuuttaa kokonaan sen, että vastaavia tuloksia on saatu myös kansainvälisissä tutkimuksissa. Naiset kaikkialla kohtaavat selvästi enemmän ja voimakkaampaa verkkohäirintää kuin miehet.
Vai olisiko miestä kutsuttu missään keikisteleväksi Sokoksen kassaksi tai miesjohtoista hallitusta nimitetty huulipunahallitukseksi? Epäilen.
Toimittajana olen kohdannut paljon sekä miehiltä että naisilta naisille kohdistuvaa vähättelyä. Kun vielä opiskelin journalismia ja päätin hakea Ylen tai Aamulehden sijaan harjoitteluun naistenlehteen, jouduin ensin kohtaamaan omat ennakkoluuloni. Otetaanko minua ikinä tosissaan, jos nimeni on muotijutuissa?
Kun harjoitteluni alkoi, huomasin, että en itsekään tiennyt naistenlehdistä yhtään mitään. Ensimmäisenä kesänäni kirjoitin kotiväkivaltaa kokeneiden naisten auttavasta puhelimesta, valvoin yön kroonisesta unettomuudesta kärsivän kanssa, seurasin pariskuntaa, jonka toinen osapuoli kävi läpi sukupuolenkorjausprosessia ja matkustin Venäjän rajalle tutkimaan, miten venäläisten mökkeilijöiden saapuminen muuttaa paikallista suomalaisyhteisöä.
Pääsin omista ennakkoluuloistani, mutta en ulkomaailman. Kun kerroin eräissä opiskelijabileissä kollegalle, että olen harjoittelussa naistenlehdessä, hän vastasi: ”Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei ne kyllä samalla tavalla tärkeitä ole kuin uutistoimittajat.”
Urani varrella olen lähes tiedostamattani sisäistänyt puhetavan, jossa kerron työstäni ulkopuolisille hiukan anteeksi pyydellen ja selitellen. Kuinka ihan oikeasti olen tavannut naistenlehdissä lahjakkaimpia tuntemiani journalisteja ja editoreja ja valokuvaajia ja kirjoittanut vaikka mistä tärkeästä. Aivan kuin naisille suunnattujen sisältöjen pitäisi olla erityisen fiksuja, erityisen ajankohtaisia, erityisen valveutuneita, erityisen hyvin editoituja päästäkseen valtavirtajournalismin viivalle.
Vielä muutama vuosi sitten, kun Suomen johtavat mediat alkoivat lisätä uutisten rinnalle perinteisesti naisten genreinä pidettyjä aiheita, kuten hyvinvointia ja perhettä, julkisuudessa huolehdittiin, ovatko etusivut jatkossa täynnä pelkkää huulipuna-arvostelua. Merkittävä osa tästäkin kritiikistä tuli naisilta.
Vaikkia monia muureja on jo murennettu, edelleen vuonna 2021 lifestyle, naiset ja hömppä niputetaan arkipuheessa yhteen. Oikeasti jaottelu on täysin sopimuksenvarainen. Vaikka esimerkiksi teknologiajutut ilmestyvät usein lifestylen alla, en ole ainakaan vielä törmännyt laajamittaiseen huoleen siitä, miten koeajoartikkelit tai älykelloarviot tyhmentävät yleisöä.
Sama koskee kuluttamisen sukupuolijakoa, jonka Emmi Nuorgam kiteyttää erinomaisesti Ylen kolumnissaan: miesten teknologiashoppailua pidetään harvemmin höppänänä tuhlailuna kuin naisten vaateostoksia. Me kaikki rentoudumme Game of Thronesin äärellä, mutta sukupuolineutraalilla hömpällä ei ole samanlaista häpeäleimaa. Sitä ei ole puskettu omaan nurkkaansa.
En ollut siis lainkaan yllättynyt, kun Sanna Marin kohtasi paheksuntaa Trendi-lehden kannessa esiintymisestä. Kritiikin mukaan senkin ajan olisi voinut käyttää johonkin tärkeämpään, vaikka Suomen Kuvalehden haastatteluun.
Valtaosa kommentoijista ei selvästikään ollut lukenut Trendin artikkelia vaan kiinnitti huomionsa vain hiukan tavallista avonaisempaan bleiseriin. Jutussa Marin pohti totuttua henkilökohtaisemmalla otteella milleniaalinaisen kohtaamia paineita nyky-Suomessa, valtavan työkuorman tuomaa tunnetaakkaa ja loppuunpalamisen vaaraa. Toisin sanoen hän onnistui tuomaan julkisuuskuvaansa jotain uutta ja pohdiskeli kansanterveydellisestikin tärkeitä teemoja, joihin valtavan moni voi samastua. Mutta koska sanat oli painettu naistenlehden sivuille ja Marinilla oli stailattu bleiserilook ja näyttävä kaulakoru — kassan keikistelyä.
Kommentointi kuvastaa sitä, miten naisia ja naisiin liittyviä sisältöjä painetaan edelleen marginaaliin. Se taas muokkaa käsitystämme siitä, mitä ylipäätään pidämme tärkeänä ja todellisena. Esimerkiksi International Women’s Media Foundationin laajassa tutkimuksessa havaittiin, että naisten näkökulmat ovat jääneet koronapandemian uutisoinnissa jalkoihin. Ympäri maailman toistuu sama trendi: kovaa, poliittista ja yhteiskunnallista uutisointia hallitsevat miesten äänet, kasvot ja
perspektiivit. Suuret tarinat ovat miesten, sivujuonteet naisten.
Naissisältöjen vähättely nousi pinnalle myös joulukuussa 2020, kun radiokanava Aalto uudistui ja muutti nimensä Me Naiset Radioksi. Heti, kun promootiokuva kanavan uudesta ilmeestä julkistettiin, kommenttikenttä räjähti. Kritiikin näkyvin kärki oli diversiteetti: kaikki uudet juontajat olivat valkoisia, nuoria, hoikkia naisia. Tämä osa keskustelusta on tärkeä. Suomen mediarepresentaatio on vielä kaukana todellisesta moninaisuudesta.
Diversiteetin sijaan tahdon kuitenkin tässä pureutua kritiikin toiseen kärkeen, josta ei juuri puhuttu. Se kohdistui radiokanavan lupaukseen naisille suunnatusta sisällöstä. Merkittävä osa kommentoijista tarttui siihen, miten Radio Aalto profiloi itsensä nyt uudelleen naisten mediaksi. Onko siellä nyt sitten pelkkää juoruskumpittelua ja vaahtokylpyjä, jota Erkkikään ei jaksa kuunnella?
Vaikka Me Naiset Radio ei ollut vielä julkaissut yhtäkään lähetystä, kommenteissa ja parodioissa kuvitteelliset juontajat kikattelivat tyhjäpäisinä bimboina Helsinki-ässä raikuen. Jo ennakkoon vallitsi yhteisymmärrys siitä, että ahdasmielistä ja tyhjäpäistä hömppää on tulossa.
Kuten eräs kommentoija, nainen, kirjoitti, kuinka taas kanakerho kokoontuu ja se on ihan kauheaa, eikä hän ikinä lukisi Me Naisia.
Kaikkia mediasisältöjä, myös naisille suunnattuja, saa ja pitää kritisoida. Samalla on kuitenkin tärkeää kysyä, arvioimmeko miehille ja naisille suunnattuja sisältöjä samoilla kriteereillä vai katsommeko niitä kaikkia ihan pikkuisen naisia vähättelevien lasien läpi. Ja olemmeko itsekään tietoisia siitä, että meillä on nämä lasit päässä?
Olen törmännyt urani aikana moneen naiseen, joka myöntää, ettei ole koskaan lukenut yhtään naistenlehteä. Sitten seuraa usein jatkoajatus: ne ovat liian pinnallisia. Tällainen lausahdus on keino erottautua ja osoittaa olevansa fiksu ja valveutunut yhteiskunnan jäsen. Haitallista on se, että erottautuminen tehdään nimenomaan painamalla naisia alas.
Vai mikä muu selittää sen, että moni on valmis lyömään kokonaisen laajan mediagenren alas vain kohderyhmän sukupuolen perusteella? Silloinkin, kun samassa lauseessa myöntää, ettei ole edes tutustunut koko genreen kunnolla? Eikö se paljasta, että naisille suunnattujen sisältöjen sijaan halveksunnan kohteena on pikemminkin naiseus itsessään?
Yksi viattomalta tuntuva merkki naisia vähättelevistä uskomuksista on kova tarve selittää, ettei itse ole kuin muut tytöt, että en minä nyt ainakaan puhu, käyttäydy ja kuluta kuin nainen. Monesti tähän asenteeseen kuuluu vallitsevien tasa-arvopyrkimysten vastustaminen: Miehet eivät enää saa olla tosimiehiä, minä ainakin tykkään kun joku läpsäisee pakaralle, ja lasikaton rikkominenkin on ihan vain omasta asenteesta kiinni. Sillä rakenteellisen tason ongelmiahan ei ole olemassa, jos minä en niitä tunnista.
Tavoitan kyllä veljeilyn houkutuksen. On helppoa olla ”one of the guys”. Silloin ei tarvitse kohdata sisäistettyjä, omaa sukupuolta syrjiviä asenteita. Mukavaahan se ei nimittäin ole, eikä helppoa.
Naisia vähättelevien uskomusten purkaminen lähtee pienestä ja laajenee ulospäin. Samalla meidän naisten on herättävä siitä illuusiosta, että olisimme itse naisvihalle immuuneja. Jos luomme ilmapiiriä, jossa on ok puhua totuutena naisten heikkoudesta, juoruilusta tai tyhjäpäisyydestä, normalisoimme ja teemme tilaa myös vakavammalle vähättelylle ja viime kädessä häirinnälle. Sisältä päin lyöminen on haitallista ja vie turhaa energiaa.
Sillä jos edes naiset eivät lakkaa vihaamasta naisia, miten tasa-arvo voi ikinä tulla valmiiksi?
kuva: Wikimedia Commons
suunnitteluvirhe 
Loistava teksti. Kiitos!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos paljon!
TykkääTykkää
Aivan huippu teksti, kiitos paljon tästä!
TykkääLiked by 1 henkilö
Loistavaa, kiitos tästä! Erittäin hyvää ja tärkeää pohdintaa, olen tuota samaa ihmetellyt naistenlehdistä toimittajanystäväni kanssa. Mahtavaa, että otat sen esiin!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä on hyvä ja mieltä aukaisevat kirjoitus. Kiitos paljon!
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyvää tekstiä, yritin löytää tuon YKn tutkimuksen, mutten löytänyt. Onko kauhea vaiva pyytää linkkiä?? Olisi kiinnostava lukea se, nin siksi. KIITOS, kiitos
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitokset! Linkki on upotettu juuri tuohon tekstin kohtaan, kun klikkaat sanoja ”laajan tutkimuksen”. Pitää jossain vaiheessa muuttaa tuo linkkien väri, se on nyt niin lähellä tekstiä, että niitä ei melkein huomaa!
TykkääTykkää
Tosi hyvä kirjoitus!
TykkääLiked by 1 henkilö
Olipa tärkeä teksti lukea, kiitos tästä!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos! Ansiokasta ja herättävää pohdintaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Näin miehenä olen täysin samaa mieltä, mitä tekstissäsi kerrot. Voimia, naiset! Älkää vähätelkö omia saavutuksianne. Naiset ovat monissa asioissa parempia kuin miehet, kun vain ihmiset ymmärtäisivät sen, etenkin miehet, ja näköjään myös osa naisistakin.
TykkääLiked by 1 henkilö
”Naiset ovat monissa asioissa parempia kuin miehet–” Miksi täytyy vetää sukupuoli tällä tavalla naiset vs miehet tyyppisesti? Mun mielestä tää ei edistä tasa-arvoista ajattelua. Eikö olisi parempi sanoa, että kaikki ovat yksilöitä, omine vahvuuksineen (ja heikkouksineen), sukupuolesta riippumatta.
TykkääTykkää
Todella hyvä ja aiheellinen teksti!
Loppu jäi kyllä mietityttämään, se, että tarve selittää että ”ei ole niin kuin muut tytöt” on myös naisvihaa. Varmasti onkin silloin kun se on nimenomaan tarve selittää ja jotenkin nostaa itseään. Mutta saman asian voi kyllä sanoa muissakin merkityksissä. Olen itse joutunut paljon miettimään sitä, että en ole ihan niin kuin muut tytöt ihan sitä kautta, että olin oikeasti erilainen. Leikin poikien kanssa (varmaan koska mulla oli veljiä ja naapurissa sattui asumaan poikia) ja siitähän sitten koulussa riemu repesi ja minua alettiin kiusata. En löytänyt omaa rooliani tyttönä enkä naisena kovin helposti enkä sopinut myöskään heteroseksuaaliseen muottiin, kaikki tämä aiheutti aikamoista tuskaa teinivuosina. Uskallan sanoa, että ”en ole niin kuin muut tytöt ” on välillä myös kipeä kokemus eikä misogynistista selittelyn tarvetta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Moi Milli! Kiitos paljon! Tämä on todella hyvä näkökulma, kiitos kun jaoit kokemuksesi. Itsekin rankasti koulukiusattuna pystyn samastumaan siihen tunteeseen, kun ei sovi mihinkään ”muottiin”. Ne on tosi kipeitä kokemuksia.
Sain osittain tähän liittyen toisaalla erittäin hyvän kommentin, kun juttelimme tästä tekstistä: tarve olla ”yksi pojista” on lopulta syrjivien rakenteiden, ei yksilöiden syy. Se on tavallaan keino ja yritys nousta alisteisesta asemasta. Eli siinä on taustalla hyvin, hyvin inhimillinen tarve tulla hyväksytyksi ja olla osa porukkaa. Kaikkihan me sitä lopulta kaivataan. Keinot vain vaihtelee.
Ylipäätään ajattelen, että kun kyse on sisäistetyistä uskomuksista, ne on niin syvällä meidän alitajunnassa, että me toimitaan niiden mukaan tiedostamatta. Itsekin olen vasta viime vuosina alkanut tiedostaa näitä uskomuksia enemmän, koska naisten asemasta on alettu puhua enemmän. Ja vieläkin opin tosi paljon lisää ja välillä yllätän itseni esim. vahvistamasta jotain tiettyä haitallista stereotypiaa.
Osittain tästä syystä puhunkin monessa kohtaa naisvihaa mieluummin ”naisia vähättelevistä uskomuksista”, se usein kuvaa paremmin, mistä on kyse. Kuitenkin samaan aikaan ajattelen, että ”harmittomammat” naisia vähättelevät uskomukset on samaa jatkumoa naisvihan kanssa. Ne kaikki on seurausta ja toisaalta ylläpitää naisia alistavia rakenteita. Ja meidän yhdessä, sekä naisten että miesten, pitää herätä murtamaan näitä rakenteita. Mutta ei syytellen, vaan toistemme taustoja ymmärtäen.
TykkääTykkää
En itseasiassa tarkoita ollenkaan tuollaista ”yksi pojista” -kokemusta. En ole koskaan kokenut niinkään, en ollut ”hyvä jätkä” enkä halunnut olla. Ei ollut kyse siitä ettenkö olisi ollut tyttö ja ylpeästi sitä. Mutta silti olen paljon puhunut olleeni erilainen kuin muut tytöt, koska todella kipeästi olin monissa asioissa poikkeava ja myös yksin. En siis myöskään ”yksi pojista”. Ehkä tuossa ajatus juuri meneekin pieleen -se, että kokee olevansa erilainen kuin muut tytöt ei tarkoita, että olisi ollenkaan yksi pojista tai mitenkään haluaisikaan olla tai edes vihjaisi siihen suuntaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Aivan, anteeksi, tämä oli mun oma ylitulkintani!
Tuota tekstissä käyttämäni ”not like other girls” -termiä käytetään usein synonyymina korvaamaan ”one of the guys/yksi pojista”. Huomasin itsekin tehneeni automaattisesti niin, nyt kun nostit sen esiin. En ehkä riittävän selvästi tuonut esiin tuossa tekstin kohdassa, että viittasin nimenomaan tuohon one of the guys -ilmiöön ja asenteeseen. Johon taas selkeämmin liittyy tarve erottautua nimenomaan naisellisina pidetyistä ominaisuuksista, koska niitä pidetään jotenkin ”huonompina”.
Tämä tuo tosi hyvää miettimisen aihetta, että tämän ilmaisun takana ei ole aina välttämättä se, että jotenkin pitäisi naisia huonompina, vaan merkityksiä voi olla muitakin. Kiitos siis!
TykkääLiked by 1 henkilö
Omalla kohdalla se ”ei niinkuin muut tytöt” ei ollut niin kipeä kokemus kuin Millillä, se oli vain sellaista että ei tuntunut sopivan siihen kategoriaan mihin ”tavalliset tytöt” asemoitiin, eli juurikin siihen mikä sitten vanhempana on/oli tuota ”naisten hömppää”.
Toisaalta mitä tulee jonkun asian profiloitumiseen naisille suunnatuksi, jo pelkkä se sukupuolen mukaan sisällön suuntaaminen on se lähtökohtainen virhe, koska siinä oletetaan että tietyt sisällöt kiinnostavat sitä sukupuolta. Uskoisin että suurin osa ihmisistä löytää niitä mielenkiintoisia aiheita sekä miehille että naisille suunnatusta sisällöstä niin miksi profiloitua sukupuolen mukaan kun se heti ”karkottaa” puolet yleisöstä ajatuksella että ”ei nämä varmaan teitä kiinnosta”.
TykkääTykkää
Tosi hyvä näkökulma! Mulla oli itse asiassa alun perin tätä liippaava kappale tekstissä mukana, sitten koin, että se on oman postauksensa ansaitseva aihe. Tässä kuitenkin lisäys jonka kirjoitin toisaalle:
Kuten totesit, sekin on täysin sopimuksenvaraista, että me pidetään vaikka perhettä ja muotia naisten genreinä ja juttuina. Eli toivon mukaan nää vanhanaikaiset sukupuolijaot voitaisiin lopulta purkaa kokonaan. Mutta sillä välin on tärkeää puuttua siihen, miten me liitetään nimenomaan tietyt ”naisten jutut” kielteisiin naiseuden merkkeihin. Esim. meikit on naisten juttu > meikit on turhamaisuutta > naiset on turhamaisia.
Toinen pointti: tiettyjen aiheiden markkinointi naisten aiheiksi on haitallista kaikille. Jos esim. parisuhde- ja hyvinvointijutut kirjoitetaan useimmiten naisten näkökulmasta, nouseeko silloin miesten saati sukupuolivähemmistöjen näkökulmat näissä genreissä riittävästi esille ja kokeeko he, että esim. heidän mielenterveytensä on uutisarvoinen asia.
Tästä(kin) syystä on hyvä, että lifestylea tehdään myös esim. uutissaiteilla, joissa mikään asia (kuten nainen kannessa) ei erikseen ilmaise, että tietyt genret olisi suunnattu erikseen naisille.
TykkääTykkää
No jospa nyt ei kuitenkaan sekoitettaisi asioita ja käsitteitä.
Meillä on vakavasti otettavaa journalismia, ja sitten on viihteellistä hömppää. Näillä on eri funktiot.
Meillä on laatukirjallisuutta, ja sitten meillä on viihteellistä hömppäkirjallisuutta. Nämä eroavat selkeästi toisistaan.
Viihdettä on tarjolla kummallekin sukupuolelle. Ei se viihde muutu muuksi asiasta valittamalla.
TykkääTykkää
Kiitos kommentista!
Uskallan kuitenkin edelleen olla eri mieltä. Naistenlehtiä vähätellään kokonaisuutena, riippumatta siitä, millaisia juttuja niiden sivuilla on. Tämän takia jaottelu viihteeseen ja vakavaan ei riitä selittämään eroa. Laadukas artikkeli ihmiskaupasta saa laatujournalismin leiman helpommin perinteisessä uutislehdessä kuin naistenlehden sivuilla. Tätä voi todentaa muillakin keinoilla, kuten katsomalla kyselytuloksia eri mediabrändien arvostuksesta Suomessa. Tai sitä, miten vähän naistenlehtien juttuja ja naistenlehtitoimittajia on ollut journalistipalkinnon saaneissa. Tätä arvostuseroa on myös tutkittu ainakin Suomen ulkopuolella.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö myös tuo viihteen ja vakavasti otettavan, matalan ja korkean jako vaikuttaisi myös. Naistenlehdet ovat tässä suhteessa erinomainen esimerkki. Ne osoittavat, että myös ”hömppää” arvotetaan eri tavalla, jos se liitetään naisiin. Itse myös henkilökohtaisesti kohtasin jo opiskeluympyröissäni ilmapiirin, jossa ”naisten journalismista” puhuttiin vähän alentavaan sävyyn ja oletus oli, että uutisjournalismi on sitä ”oikeaa journalismia”.
Esimerkiksi teknologia ja autot on hyvä esimerkki. Autojutuissa ei ole välttämättä sisällöllisesti mitään sen syvällisempää kuin vaikkapa muotijutuissa. Silti autojutut eivät ole kulttuurisesti ensimmäisenä listalla, kun puhumme hömpästä tai viihteestä, vaan ensimmäisenä mieleen tulevat ns. naisten genret. Tämä on kulttuurisesti rakentunut jako ja arvojärjestys.
Toinen hyvä esimerkki on terveysjournalismi, joka on monissa maissa ja myös Suomessa ollut perinteisemmin naisille suunnattu genre. Suomen suurimmilla terveyslehdillä on naisvoittoinen yleisö ja mm. kansikuvassa on nainen. Tekstissä mainitsemassani pandemiatutkimuksessa havaittiin juuri se, että pandemia-aikana arvostusta sai nimenomaan ”kova” terveysjournalismi, joka ilmestyy perinteisissä uutismedioissa. Arvostus toisin sanoen kasvoi, kun foorumi vaihtui naisille suunnatusta ”sukupuolineutraaliksi” uutismediaksi. Siitä huolimatta, että monet terveyslehdet ovat kirjoittaneet painavaa lääketieteellistä sisältöä jo kauan.
Kannattaa lukea myös tuo linkkaamani Emmi Nuorgamin kolumni, se avaa tätä samaa ilmiötä hyvin kuluttamisen näkökulmasta.
Kulttuuristen, itsestään selvinä pidettyjen kategorioiden kyseenalaistaminen ja purkaminen ei ole valittamista. Tämä on osa paljon suurempaa ilmiötä ja jatkumoa. Naisia alentavat uskomukset ovat niin syvällä meidän kulttuurissa, että on ihan luonnollista, että ne ulottuvat myös mediasisältöihin. Kirjoitin itse esimerkkini median näkökulmasta siitä syystä, että minulla on siitä omakohtaista kokemusta jo noin 10 vuoden ajalta.
TykkääTykkää
On myös hyödyllistä huomata, että tämä jako vaikkapa laatukirjallisuuteen ja viihteelliseen hömppään on täysin keinotekoinen ja poliittinen. Se ei ole minkäänlainen luonnonlaki, vaan erilaisten valintojen ja arvojen – useimmiten länsimaisten valkoisten miesten – tämänhetkinen tulos. Se on avoin muutoksille, kritiikille ja tarkastelulle ja sen pitääkin olla.
Hyviä jatkokysymyksiä ovat mm, että missä on laatukirjallisuuden ja viihteen raja. Saako laatukirjallisuus viihdyttää? Saako viihde herättää ajatuksia tai ottaa kantaa? Miten erotat ne toisistaan? Mitä arvoja ja ennakkoluuloja liität viihteeseen ja laatuun? Miksi liität juuri niitä arvoja, mistä olet oppinut ne?
Vaihda laatukirjallisuuden tilalle laatujournalismi, ja kysy itseltäsi samat kysymykset. Kuka päättää missä raja menee ja mikä on tärkeää? Miksi juuri se taho päättää?
TykkääTykkää
Tässä tekstissä käsittelin hömpän ja vakavan jaottelua journalismin nais- ja miesnäkökulmasta. Nuo esittämäsi kysymykset ovat oman tekstinsä aihe ja erittäin hyviä kysymyksiä, mutta ne eivät sulje naisiin liittyviä havaintoja pois. Erilaisista lokeroinneista pitää voida keskustella myös erikseen.
Olemme tässä sikäli samoilla jäljillä, että molemmat puhumme siitä, kuinka erilaiset jaottelut ja arvoasetelmat ovat kulttuurin tulosta ja sopimuksenvaraisia. Esimerkiksi juuri tuo mainitsemasi viihteen sisältö ja määritelmä. Ja myös se, miksi pidämme viihdettä vähemmän tärkeänä ja arvostettuna. Sekin on suht moderni (ja miehinen) ilmiö, että pidämme yhtenä sivistyksen mittarina sitä, että saamme jatkuvasti uutta tietoa maailman tilasta. Tämä on vaikuttanut paljon siihen, että viestinnän ritualistinen funktio (mm. viihtyminen, yhteen kokoontuminen), on painettu alas ikään kuin vähemmän tärkeälle sijalle.
Entä miksi pidämme esimerkiksi perhe- ja muotijuttuja naisten genreinä (ja osittain tästä syystä myös pinnallisempana tai enemmän hömppänä)? Sekin on sopimuksenvaraista ja tärkeä jatkokysymys. Kun HS alkoi julkaista enemmän Lifestyle-juttuja, näin jopa erään lehden pääkirjoituksen siitä, miten tämä nyt koituu rappioksi. Miksi esimerkiksi syväluotaava juttu äitiydestä olisi vähemmän tärkeää kuin perinteiset uutiset? Kuitenkin tällaista genre-ja sukupuolistereotypioihin pohjautuvaa huolta esiintyi laajasti ja ne vaikuttavat meidän ajatteluun edelleen.
TykkääTykkää
Ihmislaji on älykäs biologinen, usein nykyään urbaani nisäkäslaji. On luonnollista, että nainen rakastaa helpommin toista naista, koska tämä on samanlainen kuin hän itse. On myös luonnollista, että reviirinisäkäs meissä naisissa vihaa eniten toista naista, koska tämä on reviiriajattelussa uhka. Koska erityisesti nainen oman lajimme sukupuolena on (mieheen verrattuna) laaja-alainen pohdiskelija ja touhottaja, hän saattaa kohdata reviiriuhkaa – sekä todellista, mutta vielä tavallisemme mielikuvituksen tuottamaa – monella eri toiminta-alalla ja monella eri yhteiskunnallisella alalla. Olen täysin vakuuttunut siitä, että naisten hallitsema hallitus käyttäytyy eri tavalla kuin miesten johtamat hallitukset. Näkyvä esimerkki on meneillään ja kansalaisina sitä koemme parhaillaan. Naisten muodostama hallitus on niin sanottu hoivahallitus, joka toimii parhaimmillaan sairaanhoitajattaren roolissa. He ovat ottaneet hoivatehtävänsä vakavasti ja kukaan ei saisi sairastaa puhumattakaan nykyään muodissa olevasta ennalta ehkäisystä – kukaan ei saa sairastua. Katson nykyään usein THL:n tilastoja. Menneisyydessä vastaavia kulkutauteja on ollut useita ja herrahallitukset ovat antaneet ihmisten sairastaa sairastamisensa – ei ole hallituksen asia puuttua siihen. Herrahallitukset eivät ole edes ottaneet kantaa kulkutauteihin, televisio- ja radiouutiset ovat niistä ehkä hieman tiedottaneet, mutta tietoa kansalaiset yleensä ovat saaneet sanomalehdistä. Väittämäni oikeastaan on, että on luonnollista ihmisten sairastaa toisinaan ja kulkutaudit ovat luonnollisia. Ne ovat lääkintäviranomaisten toimialaa, ei hallitusten. Kulkutaudit ovat maallista luontoa, jolle ihmisen ei oikeastaan kuulu voida mitään. Kun hallitus nykyisen kaltaisen voimakkaasti tarttuu kulkutautiin, se ei tavallaan anna sen mennä ohi luonnollista menojaan. Jos meno jatkuisi näin myös kohti tulevaisuutta, ihmisten voimattomuuden tunne sairastumisien osalta lisääntyisi, ja luonnollinen taudeista selviämisen tunne jäisi saavuttamatta. Kyllä ovat erilaisia naiset ja miehet ja naishallitukset ja mieshallitukset.
TykkääTykkää
Kiinnostava näkökulma! Uskon myös siihen, että naisissa ja miehissä on väistämättä joitakin eroja. Olivat ne sitten peruja biologiasta tai kulttuurista, niin ne kuitenkin näkyvät todellisuudessa niin, että suuntaudumme tietyissä asioissa eri tavoin – ja esimerkiksi naisjohtoinen hallitus voi toimia ja viestiä eri tavoin kuin miesjohtoinen hallitus.
Mutta ongelmaksi naisten ja miesten erottelu muodostuu silloin, jos me pidetään naisia miehiä huonompina tiettyjen sukupuoleen liitettyjen ominaisuuksien vuoksi. Ja toisaalta haitallista on myös liiallinen stereotypisointi, eli se, että ajattelemme, että nainen ei voi tai kykene tekemään tiettyjä asioita vain siksi, että hän on nainen. Ja toisaalta me pystytään myös halutessamme toimimaan tietoisesti omaa sukupuolirooliamme vastaan.
Uskon, että me voidaan hyväksyä miesten ja naisten erilaisuus arvottamatta kumpaakaan toista korkeammalle – ja samalla me voidaan hyväksyä myös se, että ihmisissä on myös yksilöllisiä eroja, eli joku nainen ei istu ”perinteiseen” naisen muottiin tai mies miehen muottiin. Ja tämä kaikki on ihan ok.
TykkääTykkää
”Ja toisaalta me pystytään myös halutessamme toimimaan tietoisesti omaa sukupuolirooliamme vastaan.” Näin näyttää julkisessa keskustelussa olleen jo pitkään, ehkä usean vuosikymmenen ajan. Ehkä on juuri niitä ongelman juuria tämä. Voisimmeko löytää tien toimia naisina oman sukupuolemme puolesta? Naisten osallistuminen yhteiskunnan ja talouden kohottamiseen on ollut onnistunutta toimintaa, mutta siinä näyttää jääneen mm. arvostuksen puolesta jalkoihin naiset ja lapset.
TykkääTykkää
Hyvä juttu. Sai ajatukset liikkeelle. Olen itse miettinyt paljon sitä, miksi naiset kuvittelevat olevansa tasa-arvoisia. Ja että tasa-arvo on nyt saavutettu ja siksi pysyvä tila. Tulee mieleen usein amerikkalaisen tähtinäyttelijän kommentti omasta menestyksestään: jos minä pystyin tähän, kuka tahansa pystyy.
Se, että Marin on pääministeri, eikä häntä heti keploteltu pois paikaltaan, todistaa vain sen, että jokaisessa verkossa on reikä. Oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan oleminen mahdollistaa siitä läpi pääsyn aina jollekin.
Naisten lojaalius toisiaan kohtaan muuttaisi maailmaa. Valta vaatii eripuraa. Se vaatii sen, että verkostot rikotaan ja ihmisistä tulee yksityisyrittäjiä kaikilla alueilla elämässä.
Vastakkain oleminen sukupuolen mukaan tekee kaikki vihaisiksi. Miehille luvataan, että heillä on asiat paremmin kuin naisilla. Tilanteessa, jossa näin ei ole, on se katkera paikka. Naisten pakko koko ajan todistaa omaa osaamistaan ja ymmärrystään, on väsyttävää ja turhauttavaa. Myös se on raskasta, että joutuu usein hylkäämään asiat, jotka ovat tärkeitä tai maksamaan kovan hinnan valinnoistaan.
Edelleen pätee, vaikka ei niin räikeänä, tilanne, jossa tutkittiin koulussa, miten oppilaat arvottavat toisiaan. Muistinvaraisesti se meni näin: kysyttiin, kuka on paras luokassa…., tytöt vastasivat sen mukaan, kuka oli paras kyseisessä asiassa, pojat vastasivat (vaikka paras oli selkeästi ollut tyttö), kuka pojista oli paras.
Samalla tavoin naistenlehdet ovat kategorisesti huonompia, vaikka artikkelit menisivät ohi Suomen Kuvalehden tasossaan. Sisältöön kun ei tutustuta vakavana ja tosissaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tasa-arvoa tuskin voidaan saavuttaa ennen kuin esimerkiksi asevelvollisuus- ja isyyslait on päivitetty tasa-arvoisiksi.
TykkääTykkää
Allekirjoittaneelle suurin kompastuskivi naistenlehdissä ei ole sisältä, vaan se ettei sitä löydä niiden miljoonien mainosten seasta.
Lehdet joissa artikkelit ja tutkiva journalismi on etusijalla antaa enemmän, sillä kenelle ne on suunnattu ei ole merkitystä.
TykkääTykkää
Nuorten naispoliitikkojenkin politiikkaa saa kritisoida, jos on aihetta. Olen itse ollut vähällä äänestää Sanna Marinia viime vaaleissa, mutta nyt en äänestäisi missään tapauksessa. Tähän on syynä hänen koronapolitiikkansa.
TykkääTykkää
Totta kai saa. Miesten ja naisten, nuorten ja vanhojen. Tässä kirjoituksessa puhun asiattomasta, sukupuolittuneesta ja vähättelevästä kommentoinnista ja häirinnästä. Asiallinen kritiikki on asia erikseen, sitä ei ole kukaan kieltänyt.
Kannattaa lukea Twitter-esimerkit tuosta NATOn selvityksestä, niin saa vähän selkoa. Siellä on kaikkea Marinin h*orittelusta kehotuksiin, että kaikkien naisten pitäisi palata pyykkikoneen ääreen. Tämä tulee jo aika kauas hallituksen koronalinjan rakentavasta kritisoinnista.
TykkääTykkää
Naisten lehdet ovat aihe, jota aina välillä havahdun pohtimaan. Olen nimittäin itse ollut valtava naisten lehtien suurkuluttaja ja aina välillä pohdin, miten se on mahtanut vaikuttaa minuun ja maailmankuvaani.
Lapsuudenkotiini tuli runsaasti lehtiä. Aku Ankan ja Talouselämän rinnalla kotiin tuli erilaisia naisten lehtiä, ainakin Me Naiset, Hyvä Terveys, Gloria ja varmaan kokeiluja muistakin oli ja minä ahmin kaikkia. Muistan loikkineeni yli varsinkin sisustukseen, käsitöihin ja meikkaamiseen liittyvät jutut, mutta löytäneeni silti valtavasti mielenkiintoisia juttuja. Erityisen antoisaa oli lukea lehtien lukijakysymyksiä.
Seuraan nykyään nuorten miesten elämä- ja parisuhdetaitoihin liittyvää keskustelua ja siellä aina välillä nousee esiin se, että ei ole ”miesten lehtiä” tai ”miesten medioita” samalla tavalla kuin naisille on runsaasti mediaa ja siksi esimerkiksi Jordan Petersonin hyvinvointiohjeet uppoavat elämänohjeita kaipaavaan yleisöön. Huolestuttavaa ns. Red Pill ja Black Pill yhteisöissä on se, miten vahvasti naiset niissä toiseutetaan, eikä nähdä heitä yksilöinä saati ihmisinä. Toisaalta ymmärrän ja muistan nuoren miehen tuskaa hyvin ja toisaalta mietin, että voisivatko muutkin löytää helpotusta ja tietoa naisten lehdistä ja medioista.
TykkääTykkää